tiistai, 5. huhtikuu 2011

Et siis aio hankkia lapsia. Miksi sitten harrastat seksiä?

Tästä huolestuneena:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/03/1298975/neuvoloiden-huoli-aborttia-kaytetaan-ehkaisyna

 

Ja tästä provosoituneena:

http://hannahakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68404-abortti-sallittava-aina

 

Minä en kyseenalaista naisen oikeutta aborttiin. Jos vahinko on käynyt niin pitää toimia oman henkisen kapasiteettinsa mukaan ja joskus siihen on paras ratkaisu abortti. Väittäisin tosin, että yleensä ei ole. Olen kuullut abortin tehneiltä naisilta toinen toistaan uskomattomampia selityksiä abortin syyksi ja mikään ei ole ollut terveen realistinen lähtökohta vaan sillä on lähdetty peittämään sitä perinpohjaista, hedonistista syytä: "mä en vaan haluu!"

Jos asia olisi minusta kiinni, naisena kieltäisin abortin tilanteissa, joissa sille ei ole mitään muuta syytä kuin "mä en vaan haluu". Adoptio-jonot ovat pitkiä, niitä olisi helppo purkaa jos lasta haluamaton nainen jättäisi itsekeskeisyyden vähäksi aikaa jonnekin muualle ja hoitaisi 9kk kunnialla loppuun. Abortti on kuulemma rankka kokemus, jos lapsesta luopuminen on joka tapauksessa rankkaa niin eikö sillä rankalla kokemuksella olisi parempi tehdä edes joku onnelliseksi?

Vapaata aborttioikeutta puolustetaan verraten Suomea maihin, joissa abortti on täysin kielletty. Tämä pitää käytännössä sisällään enää vain ja ainoastaan syvästi uskonnollisia yhteiskuntia, joissa nuoret naiset tekevät itsemurhan kun ovat vaarassa joutua yksinhuoltajiksi. Miksi se automaattisesti verrataan Suomeen, jossa yksinhuoltajia jopa kunnioitetaan?

Muita paradoksaalisia puolustuskommentteja kuulee toki myös siitä, että päihdevauvat lisääntyisivät. Miksi ne lisääntyisivät? Päihdevauvoja syntyy myös nyt. Miksi niitä syntyisi enemmän, jos abortti olisi harkinnanvarainen? Mikä täysijärkinen arvioija päättäisi, narkkarin täytyy nyt vaan synnyttää? Ongelmavauvojen syntyvyys tuskin lisääntyisi tippaakaan, se itsestään huolehtimaton yksilö ei hakeudu teettämään aborttia.

Suosikkini on tietenkin kotitekoisten aborttien lisääntyminen. Miksi ne lisääntyisivät, jos jokaisessa Suomen naapurimaassa on mahdollisuus teettää abortti omalla kustannuksellaan?

 

Minä kyseenalaistan kuitenkin pääasiallisesti sen, että minkä takia seksiä pitää harrastaa, jos on jo tietoisesti päättänyt olla hankkimatta lapsia. Mitä järkeä siinä on? Onko henkilökohtainen nautinto todellakin kaiken sen kuran arvoista mitä siitä voi tulla niskaan?

Seksiä perustellaan hyvin usein Maslowilla, teorialla tarvehierarkiasta. Kyseessä on kuitenkin teoria, jota kumotaan esimerkiksi uskonnollisilta tahoilta etenkin seksin osilta. Itsekin voisin melkein kahden vuoden selibaatin viettäneenä vannoa, että kyseessä on silkka teoria, olen myös viettänyt kuukauden paastoa selibaatin aikana, joten kaksi "perustarvetta" on jäänyt täyttämättä ja siitä huolimatta pystyin keskittymään jopa itseni kehittämiseen. En ole mitenkään poikkeuksellinen yksilö, en erityisen älykäs tai lahjakas muuten, vaan keskivertoyksilö. En ole uskossa tai hurahtanut Feng Shuihin, joka antaisi muuta ajateltavaa tai auttaisi uskottelemaan itselle ettei noita asioita tarvita.

Ei, seksiä ei harrasteta sitä varten, että siihen olisi jotenkin erityinen tarve. Seksiä harrastetaan huvin vuoksi, nuorten miesten keskuudessahan aiheesta on tehty jopa sosiaalinen ryhmäleikki, kuka saa eniten. Ja itse kysyisinkin, että mitä ihmeen järkeä tässä oikein on?

lauantai, 5. helmikuu 2011

Täydellisen Epämiellyttävä Persoona

Siitä alkaa on vähän reilu vuosi, kun päätin uudistaa sosiaalista elämääni. Huomasin, että kahden muuton ja parisuhteen yhteisvaikutuksesta ei ympärillä ollut ketään muuta kuin mies ja lapsi. Ilmiö ei ollut minulle uusi, saman koin silloin kun olin yhtäkkiä 19-vuotias yksinhuoltajaäiti missä muu sosiaalinen verkosto ei oikein edes tiennyt miten lapsia tehdään tai että seksin harrastamisella voi olla jotain seurauksiakin...

Ensimmäisellä kerralla sosiaalinen elämäni korjaantui yksinkertaisesti saamalla tilaisuuden tehdä jotain muutakin kuin istua kotona lapsen kanssa. Jälkimmäisellä kerralla huomasin, että sitä vaihtoehtoa ei enää ole. Ei ole enää mahdollista liikkua muuta kuin koulun ja kodin välillä, koulussa tapaamillani ihmisillä joko on jo sosiaalinen elämä siinä pisteessä, ettei siihen mahdu enempää tai siihen ei edes kaivata enempää.

Erehdyin vuosi sitten myöskin pohtimaan ääneen asiaa ja sain yllättävän kaikenselvittävän vastauksen: "kyllä miellyttävät ihmiset aina seuraa löytävät".

Kyseessä ei ole jotain, mitä en tee tai jotain, missä en ymmärrä käydä, äärettömän vähäisistä harrastusmahdollisuuksista tai siitä, että perusopiskelijan sosiaaliset toiminnot ovat käytännöllisesti katsoen mahdottomia toteuttaa vaan yksinkertaisesti siitä etten ole riittävän miellyttävä persoona. Toisaalta helpottavaa tietää syy, miksi vanhat kontaktit katoavat todella herkästi ja miksi uusia ei tule, mutta myös masentavaa huomata, että tämä tarkoittaa sitä että yksinäisyys tulee olemaan ikuinen kumppanini.

Tähän nyt joku, joka yrittäisi olla kaikkien kanssa ystävä voisi helposti tokaista että "sullahan on parisuhde!".  Kyllä, niin on. Mitä sitten? Onko se joku sosiaalisen elämän Vapaudu Vankilasta-kortti? Parisuhteessa tai parisuhteetta, olen yksinäinen, siitä huolimatta ja osaksi siitä syystä. Vaikka länsimainen ideaali onkin se, että kumppanit jakavat toistensa kanssa kaiken, on käytäntö osoittanut että tämä metodi ei toimi.

 

Vuoden takainen operaatio siis feilasi.

maanantai, 20. joulukuu 2010

Joulu tulee taas...

Joululaulut soivat lokakuun puolivälistä, joulukoristeet tulevat myyntiin jo syyskuussa ja ensimmäiset joulupukit näkyvät marraskuussa ja pikkujouluja juhlitaan ympäri vuoden. Joulun todella läheisen ajankohdan (viikko-kaksi jouluun) tietää nykyään siitä, että asteistit alkavat postailemaan pöllöinä linkkiä Jarkko tontin blogikirjoitukseen "Pakanan joulu" http://www.vihrealanka.fi/node/958. Hän on kiteyttänyt sen natinan siitä, että "joulu ei olekaan kristillinen juhla, vaan pakanoiden oma kinkeri!

"Pakana kun olen, joulu on minulle mitä tärkein juhla. Joulun oikea nimi on tunnetusti Yule, germaanien talvipäivänseisauksen juhla.

Tai sitten se on Saturnalia, roomalaisten keskitalven juhla, jota vietettiin Saturnus-jumalan kunniaksi. Sekin tosin oli kopioitu kreikkalaisten Kronos-jumalan juhlinnasta, mutta ei mennä nyt niin kauas.

Kuten roomalaiset, minäkin juhlin syömällä, vierailemalla ystävien luona, lahjoja antamalla ja muuten vain hauskuttelemalla.

On vuoden pimein hetki. Mutta kas, Sol Invictus, roomalaisten voittamaton aurinko, vie pimeydestä voiton ja päivät alkavat pidetä.

Otetaan sille."

Niin. Joulu ei ole enää kristillinen juhla, vaan ylenpalttinen kulutusjuhla. Mutta se on ollut kristillinen juhla pätevämmällä ajanjaksolla (ehkä noin 10 vuotta sitten on vielä juhlittu joulua) kuin pakanallinen juhla (sellanen 1500 vuotta sitten, Suomessa hiukan lähempänä mutta ei mitenkään erityisen merkityksellistä ajanjaksoa lähempänä).

Itse väitän, että joululla ei ole enää minkäänlaista merkitystä. Ei pakanalliselle yleisölle, joka tuntuu aattona löytyvän baarista vailla mitään tietoa siitä miksi muut juhlivat (btw. pakanallisesti talvipäivänseisausta kuuluisi muutenkin juhlia 22. päivä joulukuuta jolloin talvipäivänseisaus on) ja ei ainakaan tietoa siitä miksi itse juhlii. Valtaosa elämäntapa-kristityistä, itsestään numeroa tekemättömistä agnostikoista ja "oikeista" kristityistä löytyy kotoaan perheensä parista, nauttimassa yhteisistä vapaapäivistä. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä joulun kanssa, vaan lähinnä sen kanssa että se on yksi yleisimmistä ajankohdista vapaapäiville. Muita yhteisiä vapaapäiviä juhlitaan suurinpiirtein samalla tavalla, suurimmat erot ovat vuodenaikojenkin mukaan vaihtelevissa ruokakulttuureissa.

"Suvaitsevainen kun olen, minua ei haittaa, vaikka eräs juutalaisten lahko, kristityt, siirsi oman juhlansa valtapoliittisista syistä 300-luvun lopulla Saturnalian kanssa kilpailemaan. Sitä ennen he viettivät juhlaansa tammikuussa.

Kristityt kuulemma juhlivat Jeesus-nimistä jumalaa, jonka isä on Jahveksi kutsuttu toinen jumala.

Lisäksi heillä on pyhä henki, ja vielä Mariakin, mutta en tiedä, koska niitä juhlitaan.

Tämä kaikki panee pääni pyörälle, koska luulin kristittyjen olevan monoteistejä ja uskovan, että jumalia on vain yksi."

Minä en tiedä, mistä lähtien kristityt ovat olleet juutalainen lahko, mutta tässä on osoitus siitä, että uskonnon opetuksen tulisi suomalaisissa kouluissa olla pakollista kaikille. Evankelis-luterilainen tapakulttuuri selvittää hyvin paljon nykyistä suomalaista identiteettiä, mikäli osaa soveltaa saamiaan tietoja, mutta vähän tyhmemmällekin selvitetään kyllä kolmiyhteisyyden käsite niin että pää ei mene pyörälle.

"Vielä enemmän minua hämmentää se, kuinka leväperäisesti kristityt suhtautuvat pyhien miestensä opetuksiin. Kirkkoisä Tertullianus (155–230), olkoon hän ylistetty, kehotti kristittyjä ankarasti varomaan pakanoiden tapoja.

Erityisesti Saturnalia-juhlassa harrastettua lahjojen antamista ja syömäjuhlia.

Samoin äimistelen, kuinka mitä kristillisimmässä Suomenmaassa oviin ripustellaan vihreitä seppeleitä ja kadut on jouluvaloilla valaistu. Varoittihan Pyhä Gregorios Nazianzilainen (330–389) kunnon kristittyjä omaksumasta moisia pakanallisia tapoja, kuten myös hienosti laitettuja pöytiä, juhlaruokia ja muuta vatsanpalvontaa.

Entä kristittyjen temppelit? Suuri on järkytykseni, kun kuulen niistä raikaavan joulun aikaan kuorolaulua ja urkujen ulinaa.

Pyhä Hieronymys (347–420), Raamatun kääntäjä, sanoi nimenomaisesti, että urkupillien soitto on pakanallista hapatusta, jota kristittyjen ei ole syytä harrastaa.

Toisaalta tämä kertoo, että kristitytkin ovat kunnon roomalaisia – vai pitäisikö sanoa eurooppalaisia. Omaksuvat uusia tapoja avoimin mielin eivätkä suostu johtajiensa määräiltäviksi."

Avaimet löytynevät siitä, että kirkkoisät ovat ajassaan kehottaneet. Jos luetaan sieltä, mistä tieto kuuluisi hakea (Ultimaattinen Iso Kirja aka. raamattu), juomingit ja syömingit ovat suorastaan tuettuja. Sekin tosin riippuu tulkitsijasta, mutta sehän kristinuskon hieno puoli onkin; kuka tahansa voi tulkita sen niin kuin itse tahtoo ja silti saada pelastuksen vain uskomalla Jeesukseen!

"Tämä on joulussa parasta. Se on avoimen monikulttuurinen ja moniuskontoinen sekasotku, jota mikään yksittäinen kulttuuri tai uskonto ei voi väittää omistavansa."

Juurikin näin. Ja kaikkein viimeiseksi kaikenmaailman ateistit voivat väittää itseään juhlan omistajaksi tai kertoa yhtään mitään sen lopullisista tarkoitusperistä. Joulua nyt tuskin enää edes vietettäisiin, ellei siitä olisi uskonnollistakin juhlapyhää tehty. Kommunismin raunioilla voi käydä toteamassa tämänkin, ei tarvitse lähte kuin vähän etelään päin niin nähdään mitä ateismi pystyy tekemään juhlinnalle.

sunnuntai, 5. joulukuu 2010

Syömishäiriöiden ihanuus

Syömishäiriö-tukiryhmän kokoontumisesta tulee edelleenkin monelle mieleen tikkulaihat tytöt kasaantumassa ja kertomassa ahdistuksestaan kun ovat syöneet yhden porkkanan. Syömishäiriöklinikalta löydät tietoa laihdutushäiriöstä ja ahmimishäiriöstä, anoreksiasta ja bulimiasta, loput ovat luokiteltu "epätyypillisiin syömisäiriöihin". BED on päässyt joukkoon "tavallisin epätyypillinen syömishäiriö". Itseäni askarruttaa, että miksi on näin. BED vähintäänkin näyttää olevan yleisempää nykyään verrattuna laihojen syömishäiriöihin.

 

Mennään jälleen kerran empiiriseen tutkimukseen, joka voidaan suorittaa näin talvisaikaan menemällä esimerkiksi perusjuottolaan mahdollisimman vilkkaasti liikennöidyllä alueella, tilaamalla oluen ja asettumalla ikkunan viereen. Sairaalloisesti laihoja kaduilla ei näy juuri ollenkaan, mutta sairaalloisesti lihavia näkyy katukuvassa jo paljon.

 

Kukaan, joka syö terveellä itsetunnolla ja terveellä ruokahalulla, ei saa itseään lihotettua sellaiseen kuntoon. Itse olen parhaimmillani painanut 125kg, mikä on todella paljon keskimittaiselle naiselle. Oma laihduttaminen lievään ylipainoon tapahtui niin, että en yksinkertaisesti syönyt enää, siis vaihtamalla syömishäiriötyyppiä. Tällä hetkellä painiskelen käytännöllisesti katsoen viikoittain vaihtuvalla ahmimisella ja syömättömyydellä, jotta paino ei enää lähtisi nousuun.

 

Kukaan, joka syö terveellä itsetunnolla, ei myöskään saa laihdutettua itseään Hollywoodin ihannemittoihin. Ihmisellä on luontainen rasvakerros, jota ei saa terveellä elämällä laihdutettua pois. Olen muutamaan otteeseen päässyt vierailemaan todella laihojen ihmisten kodeissa, jotka väittävät vain pysyvänsä mitoissaan; jääkaapista löytyy ehkä vähän kurkkua ja jugurttipurkki, etkä oikeastaan koskaan näe heidän syövän.

 

Miksi ylipainoisen syömishäiriöön ei sitten suhtauduta vakavasti? Miksi alipainoisen syömishäiriöön suhtaudutaan paranoidisesti? En tiedä, mutta en ole yhdenkään normaalipainoisen kuullut sielä säälittelevän ylenmäärin lihavaa, mutta laihuus on nykyään rikollista; jos näytät alipainoiselta, saat varmasti kuulla syömishäiriökommentointia jatkuvasti vaikka eläisit tavallista elämää ja hoikkuus olisi tulosta liikunnasta tai vaikka vain nopeasta aineenvaihdunnasta.  Ylipainoisena painoasi koskevat kommentit ovat tasolla "no miksi et sitten laihduta" ja syyllistävät katseet seuraavat, jos kehtaat tilata ravintolassa jälkiruokaakin tai syöt suklaapatukan julkisesti.

 

Syömishäiriöiden käsittelystä puuttuu balanssi.

maanantai, 4. lokakuu 2010

Rakentavaa kritiikkiä?

Wikipedia kuvailee kritiikin näin:

Arvostelu tai kritiikki on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikkiä esitetään arvottamalla. Arvottaminen vaatii tavallisesti, että arvostelija tuntee arvioitavan asian tai siihen liittyvän kokonaisuuden perusteellisesti ja pystyy analysoimaan sitä.

Rakentavaa kritiikkiä kuvaillaan arkielämässä kritiikiksi, jossa annetaan myös valmis ratkaisu malli epäkohdan korjaamiseen. Miksi tämä on näin? Ei kritiikin tehtävä ole tarjota ratkaisumallia, vaan tarjota näkökulma siitä, että asia ei ehkä olekaan ihan kohdillaan. Kun kritiikkiä arkielämässä jaotellaan eri osioihin, lähtisin itse näistä:

 

Turha kritiikki

Tämä on se vaihtoehto, jota kuulee päivittäin. Tukka on jäänyt aamulla vähän hapsottamaan, kengät eivät tänään olleet asuvalintaan sopivat, voisit kulkea bussilla auton sijaan. Kritisointi on tällaisissa asioissa yleensä tarpeetonta. Jos on normaali koulupäivä tai työpäivä, jossa ei ole tekemisissä asiakkaiden kanssa tai osallistu kokouksiin tai palavereihin, asialla ei yksinkertaisesti ole mitään väliä. Jos työmatka on 50 km ja lähin bussipysäkki sijaitsee vasta 10km päässä omasta taloudesta, on turhauttavaa kuulla että bussillakin pääsisi, etenkin kun kritisoija tuskin tässä tapauksessa tunnistaa paikkoja, joissa julkinen liikenne ei mene vähintään kerran tunnissa ja käytännöllisesti katsoen suoraan kotiovelta. Kritiikillä ei ole käytännön merkitystä, jos kritisoitavaa asiaa ei ole tarvetta tai ei ole vaikutusmahdollisuuksia parantaa sillä hetkellä.

 

Asiallinen kritiikki

Asiallisen kritiikin tunnusomaisin piirre on se, että asia ei välttämättä ole heti korjattavissa eikä maailmantaloutta kaatava, mutta sen voisi seuraavaa kertaa silmällä pitäen laittaa merkille ja petrata hiukan. Eli jos se asiakastapaaminen oli sittenkin tänään ja tukka repsottaa vähän sinnepäin niin on asiallista huomauttaa, varsinkin kun muutamat kiehkurat saa (OBS! arkielämän näppärä vihje) vessassa korjattua joko käsilaukun sisällöstä löytyvillä aineilla tai pienellä määrällä käsisaippuaa suhteellisen nopeasti ja huomaamattomasti. Asiallinen kritiikki tähtää pienien, mutta huomattavien asioiden korjaamiseen.

 

Rakentava kritiikki

Rakentava kritiikki on objektiivista kritiikkiä. Sen ei tarvitse tarjota ratkaisumallia kritisoitavan asian korjaamiseen, mutta sen tulee olla mahdollisimman arvovapaata kritiikkiä ja olennaisesta asiasta. Hiusten olomuodosta ei voi antaa rakentavaa kritiikkiä ellei satu olemaan hiusalan ammattilainen arvostelemassa toisen työtä. Rakentavan kritiikin yksi tunnusomaisimpia piirteitä on se, että se tähtää selkeästi parannukseen, vaikka ei suoraa ratkaisua siihen tarjoaisikaan. Rakentava kritiikki on avain siihen, että päästään korjaamaan asia mahdollisimman kestävästi.

 

Eduskunta osoitti juuri kykenemättömyytensä rakentavaan kritiikkiin. Kansanedustajien palkkioita nostettiin, jotta korruptio esimerkiksi vaalirahoitusten suhteen tai muiden hyvä-veli-sopimusten suhteen vähentyisi. Itse pohdin, että tämä ei ole pätevä ratkaisumalli. Kestävämpää olisi todellakin rangaista erilaisista lahjomisista kiinni jääneitä kansanedustajia sen sijaan, että heitä palkittaisi lisää. Kansanedustajien palkkioiden nosto on pieni paha yhteiskunnassamme, mutta jostain on aloitettava.